Sokeri - savuava ase?

Edellisen Aikaveivi-kirjoituksen (josta tosin on pari vuotta) aiheena oli diabetes. Sokerista olen kirjoitellut myös täällä Kuntoveivin puolella. Päätin jatkaa samalla linjalla, koska aihe vaikuttaa edelleen ajankohtaiselta. 

Innoittajana toimi tällä kertaa uutisointi siitä, että syöpää voitaisiin hoitaa ruokavaliolla - tulevaisuudessa. Olen vakuuttunut siitä, että sillä, mitä syömme, on suuri vaikutus terveyteemme. Tutkijat etsivät kiihkeästi "savuavaa asetta" tai aseita, jotka voisivat ratkaista niin syövän kuin muidenkin (länsimaisten) kroonisten tautien aiheuttajan.

Valitettavasti tämän Hesarin uutisen sisältö aiheutti minulle ainakin lievän pettymyksen. Nykytutkimus ja -teknologia tarjoavat runsaasti mahdollisuuksia lähestyä myös ravintoon liittyviä ongelmia. Savuavia ja vähintään lämpöisiä aseita voi löytää melkein joka nurkasta, kun innokkaasti etsii. Etsijöillä on tehokaita mikroskooppeja mutta kehno kokonaiskuva, ajattelen.

Kolme ihmistä tutkii elefanttia pilkkopimeässä. Yksi keskittyy kärsään. Hänen mielestään elefantti on pitkä ja notkea. Toinen, jolla on tutkittavana häntä, sanoo, että eläin on pieni ja heiluu ympäriinsä. Kolmas tarkastelee korvaa. Hänen mielestään elefantti on kuin suuri ja nakainen kaalinlehti. Kaikki ovat sekä oikeassa että väärässä, koska ovat "zoomanneet" tarkastelunsa liian lähelle.

Tutkijat ovat hoksanneet, että aminohappo nimeltään aspargiini voisi olla syypää syövän leviämiseen. Uutisessa suomalainen tutkija pelaa löytämällään "aseella" venäläistä rulettia puraisemalla parsaa, joka sisältää mainittua aminohappoa. Ei hätää, hän tuntuu viestivän, aseesta saattaa olla myös hyötyä. Parsassa ja monessa muussa aspargiinia sisältävässä ruoka-aineessa on runsaasti ravinteita, joita tarvitsemme.

Vaikuttaa siltä, että tällainen yhden orgaanisen yhdisteen välttely olisi mielekästä vasta sitten, kun sairaus on diagnosoitu. Mitään ennaltaehkäisevää merkitystä sillä tuskin olisi. Elämä menisi vaikeaksi, ja sairastuisimme ehkä johonkin muuhun tautiin. Sen ymmärtää tutkijakin vähätellessään aspargiinin uhkaa - tämä tieto ei ratkaise syöpäepidemiaa.

Wikipedia kertoo maallikolle syöpäsolusta: se jakautuu hallitsemattomasti, se leviää ja sitä voi pitää kuolemattomana. Se on tavallaan eliön elinkaaren mittainen ikiliikkuja, joka saa voimansa geneettisistä mutaatioista. 

Sitä Wikipedia ei kerro, että syöpäsolulla on melko tehoton energiajärjestelmä. Päin vastoin kuin tavalliset solut, se käyttää heikosti happea. Tämän huomasi Nobel-palkittu Otto Warburg (ei tietääkseni ollut tekemisissä autoteollisuuden kanssa) jo vuonna 1931. Syöpäsolut saavat energiansa anaerobisesta sokerin käymisestä, eivät aerobisesta (hapekkaasta) prosessista kuten tavalliset solut. Siinä voisi olla syövän heikkous?

Entäpä, jos se "savuava ase" olisikin sokeri, kuten tiedejournalisti Gary Taubes kirjassaan The Case Against Sugar  (voisi kääntää vaikka Sokeria vastaan) väittää? Kaikki sen jäljet johtavat Taubesin mukaan aineenvaihduntaan, sylttytehtaalle, josta länsimaiset krooniset sairaudet (syöpä mukaan lukien) näyttävät juontuvan. Lisäksi nämä sairaudet ovat lisääntyneet yhtä jalkaa sokerin kulutuksen kanssa.

Sokeria pidetään yleisesti energiana muiden energialähteiden joukossa. Se sisältää ainoastaan "tyhjiä kaloreita", kuten monet ravintotieteilijät sokeria luonnehtivat. Tämä tarkoittaa, ettei sokerissa ole energian lisäksi ravintoaineita, joita ihminen tarvitsisi voidakseen hyvin. Sitä voi syödä, kun pitää kokonaiskalorit kurissa ja huolehtii mikroravinteista (vitamiineista ja hivenaineista).

David Ludwig, yksi aikamme merkittävimmistä sokeritutkijoista, kyseenalaistaa kirjassaan Always Hungry ajatuksen tyhjistä kaloreista. Erilaiset ravintoaineet vaikuttavat hormooneihin ja aineenvaihduntaan eri tavoin, hän väittää. Esimerkiksi insuliini-hormonin merkittävä tehtävä on kuljettaa sokeria verestä lihaksiin ja aivoihin poltettavaksi energiaksi sekä varastoon maksaan ja rasvakudokseen. Sokerin ja elimistössä (nopeasti) sokeristuvien ravinteiden popsiminen nostaa insuliinin tuotantoa.

Jatketaan vertauksilla. Jos otat kaksi ruohonsiementä, joista yhden heität keväällä kuivaan hiekkaan ja toisen multamaahan, niin todennäköisesti viimeistään syksyllä huomaat, että vain toinen kasvaa hyvin. Vaikuttaa siltä, että näin on (syöpä)solujenkin laita - kasvuympäristö ratkaisee. 

Diabetes, lihavuus, dementia ja syöpä kehittyvät usein ajassa, hiljalleen ja monesti huomaamatta, väittävät asiaa tutkineet. Olipa paukkurauta kenen käsissä hyvänsä, on sen savu hälvennyt, kun vahingot selviävät. Tämä tekee syyllisen etsimisestä vaikeaa.

Sokeri- ja elintarviketeollisuudelle aikaviive on osoittautunut tuplajättipotiksi. Kun savuavaa asetta ei löydy, voidaan tuottaa erilaisia kilpailevia olettamuksia epäillyistä. Tätä he ovat Taubesin mukaan tehneetkin. Tällä hetkellä kärjessä taitaa olla "epäily", että ihminen itse aiheuttaa krooniset sairautensa. Lihavat eivät liiku tarpeeksi ja syövät liikaa, minkä seurauksena sitten sairastuvat.

Syyllistämisteoria vaikuttaa tehokkaalta. Vastuu siirretään tuottajilta kuluttajille: mitäs syötte liikaa ja liikutte liian vähän.

Sokerin vaikutusten selvittäminen ei ehkä herätä tutkijoiden intohimoja – varsinkin jos rahoitus tulee sokeriteollisuudelta. Jokainen voi kuitenkin halutessaan vähentää sokerin ja nopeasti sokeroituvien ruokien kulutusta. Mahdollisen ”tyhjistä kaloreista” syntyneen energiavajeen voi täyttää hyvillä rasvoilla ja ravinteikkailla kasviksilla. Ruoka on viesti, ei pelkästään energiaa, koko organismille – niin hyvässä kuin pahassakin.