Ikääntyvä ihminen terveytensä omistajana

"Mies [Ja miksi ei nainenkin?] kun tulee tiettyyn ikään niin ei sillä pelaa mikään..." Juha Vainio riimitteli noin Matkalla pohjoiseen -kappaleessa ja onnistui jakamaan sanoituksellaan monen (miehen) tuntoja ikääntymisestä. Tekstiä voi tietysti pitää liioiteltuna, koska todellisuudessa pohjoiseen matkaavan miehen kehossa ja mielessäkin pelaa melko varmasti moni asia. Kappaleen pointti heiluu siinä navan ja polvien välimaastossa, mikä on Vainion ralleissa tyypillistä.

Matkalla Espanjaan...

Yritän tässä tekstissä pitäytyä pääasiassa elintapoihin ja ikääntymiseen liityvissä asioissa. Tämä ei varmaankaan tule täysin onnistumaan.

Vainion ralli toimikoon ns. aasinsiltana varsinaiseen asiaan, joka mietityttää minua juuri nyt. Ikääntyvänä ja fyysis-henkisenä olentona pohdin, miten turvaisin elämäniloa tuottavan olemisen tulevina vuosina. 

Vaikka ikääntyneet usein näyttäytyvät yhteiskunnallisena taakkana, niin yksilöinä saatamme olla taitavia keksimään merkityksiä ja jopa tarkoituksen elämäämme. Ajattelen (kehäisesti) että liike kehittää mieltä ja mieli liikettä, mikä tekee minusta merkittävän subjektin (tekijän) omaan ja läheisteni elämään. Jos kykenen säilyttämään tällaisen "statuksen" elinpiirissäni, minun ei tarvitse ajatella olevani objekti, tekemisen kohde.

Ihmiset ilmeisesti toivovat itselleen "aktiivista elämää", kuten erään lisäravinteen mainoksessa todetaan. Olla "oman onnensa seppä", elämänsä valitsija, mahdollisimman pitkään myös elämänkaaren laskuosuudella viehättää uskoakseni ketä tahansa.

Vastuun palloa heitetään ihmiselle itselleen, vaikka myös ympäristön vaikutukset tunnustetaan. 

Lisää elämää vuosiin: Hyvän elämän edellytykset Suomessa 2040-luvulla -raportissa todetaan esipuheen ensimmäisessä otsikossa, että "hyvinvointisi ikääntyneenä on (osittain) itsestäsi kiinni". Valitettavasti em. raportissa sorrutaan pitämään ikäihmisiä edelleen kohteina, joita "otetaan mukaan" ja joille "annetaan vaikutusvaltaa" heitä koskeviin toimiin. Tottakai on ikääntyneitä, jotka eivät kykene vaatimaan itselleen tomijuutta, jolloin se on heille annettava. No, tai sitten ei. 

Kritiikistäni huolimatta pidän tärkeänä, että mainitun raportin kaltaisia avauksia tehdään. Usein niitä tekevät muut kuin ao. ihmiset, jota puhe koskee. Näin on esimerkiksi ollut sukupuolten välistä tasa-arvoa tai rasismia koskevissa keskusteluissa. Vähitellen me-te-asetelma kuitenkin häviää, ja yhä suurempi osa ihmisistä kokee asian yhteiseksi, jolloin entiset tekemisen kohteet pääsevät puhumaan omalla äänellään. Tällaiset yksilön tarinat ovat toimittaja Hannu Karpon ajoista tulleet osaksi yleistä mediaa.

Näyttää silä, että ihmisiä mielellään niputetaan, jolloin heitä on helpompi käsitellä. Tämä koskee muitekin kuin ikäihmisiä.

Terveydestä puhuttaessa yksi totuus voi hyvin suomalaisessa keskuselussa. Vaihtoehtoiset faktat tyrmätään nopeasti. "Päivystävä tiedehenkilö" on aina tavoitetavissa kommentoimaan valtavirrasta poikkeavia, usein ulkomaisia, tutkimuksia. Vaikka myös muualla osataan tehdä laadukkaita tutkimuksia, on Suomi "eri maata", kun puhutaan ihmisten terveydestä. Toki minäkin kärjistin asioita edellisessä väiteessäni, mutta uskon olevani ainakin osittain oikella jäljillä.

Ihmisten erilaisuus ei kuulu ohjaavassa puheessa. Kaikkien pitäisi vahtia LDL-lipoproteiineissa kulkevan kolesterolin määrää, tyydyttyneen rasvan ja suolan osuutta ravinnossa sekä askelten määrää päivässä. Tosiasiassa tiedeyhteisö ei ole yksimielinen näiden asioiden terveydellisistä merkityksistä. Lopulta pitäisi päästä ohjaamaan yksilöä, puhumaan siitä mitä juuri hän tarvitsee voidakseen hyvin.

Mielestäni myös ikäihmisiä voisi lähestyä enemmän valmennukselliseti kuin ohjaillen toimimaan "oikein". Tilastotieto saattaa yksilötasolla olla, jos ei aivan disinformaatiota, mutta helposti misinformaatiota kyseisen ihmisen kannalta. Eli ohjaus johtaa ei-haluttuihin tuloksiin, vaikka taustalla saattoi olla hyvä tarkoitus.

Epidemiologiset tutkimukset kertovat siitä, miten meillä menee väestötasolla. Niiden tulokset ovat merkityksellisiä, kun hoidetaan epidemioita, kuten nimikin jo sanoo. Kyse on siis "joukkojen hallinnasta", ei yksilön tarpeista. Tyypillisiä epidemioita ovat olleet erilaiset tarttuvat taudit, kuten kolera tai korona. Nykyään epidemia-sana mainitaan myös esimerkiksi diabeteksen, sydäntautien ja muistisairauksien yhteydessä.

Terveyteen vaikuttavien resurssien niukkuus lienee syynä siihen, että painotus keskittyy suuriin ihmisryhmiin. Saatetaan ajatella, että laajoja joukkoja ohjaamalla saadaan suuri vaikutus pienemmällä panoksella. Voivat olla oikeassa.

"Suomen kokoisen pilven alle" sopii hyvin erilaisia ihmisiä. Ja heillä on hyvin monimuotoisia terveysongelmia ratkaistavina. Joillakin on haasteena ylipaino tai lihavuus, mutta samaan aikaan myös aineevaihduntasairaus. Sydäntauti, syöpä tai dementia voi tavoittaa myös ns. terveitä elämäntapoja noudattavan ihmisen. Vaihtoehtojen runsaus on lähes loputon. Kolesterolin alentaja, insuliini ja mielialalääke auttavat joskus, mutta perusongelma, kuuluisa juurisyy, jää hoitamatta.

Ikääntyessä yksilön mahdollisuudet päättää omista asioistaan usein kapenevat. Palveluasuminen tai kotipalveluun turvautuminen voivat vaikuttaa ravinnon ja liikunnan laatuun ja määrään - harvoin yksilöä huomioiden. Foliovuoka ikäihmisen oven edessä käytävällä ei näytä herkkulautaselta eikä kovin ravitsevalta. Vaatimalla ysilöllistä palvelua saatat ajautua hankalaksi asiakkaaksi, mikä ei ole mukavaa kummankaan osapuolen kannalta.

Oma kokemukseni kahden viikon sairaalajaksolta oli, että yksilöllisiäkin tarpeita huomioiaan, kun niitä osaa pyytää. "Pyytämisen osaaminen" tarkoitti mielestäni sitä, että tiesit mitä tahdot, et ärsyttänyt henkilökuntaa ja kykenit perustelemaan pyyntösi. Valitettavasti harvat voivat tai haluavat tähän ryhtyä. Ja valitettavasti esimerkiksi ravitsemuksen perustaso näyttää seurailevan minimivaatimuksia. Esimerkiksi 0,8 grammaa proteiinia per painokilo ei edistä isosta operaatiosta toipumista.

Omistajuus on kohtuullisen selkeä asia, kun puhutaan materiasta. Terveyden ja hyvinvoinnin omistajuus näyttää sijoittuvan harmaalle alueelle. Jos ihmisellä on varaa tai halua sijoittaa omaan terveyteensä ja hyvinvointiinsa, palvelujen ja hoitojen kirjo on monimuotoinen. Myös saapumalla hoitoon valot vilkkuen saat apua ja usein myös lääkereseptin. Jos kuitenkin haluat ehkäistä ennakolta juuri sinua uhkaavia terveysongelmia, omistajuutesi todennäköisesti supistuu merkitävästi.

Käypähoitosuositukset ohjaavat terveysammattilaisten toimintaa. Suositukset ovat muuttuneet ohjeiksi, joiden sivuuttamisesta saattaa

Hyvä terveys mahdollistaa ikääntyvälle vaativia kokemuksia.

koitua seurauksia. Toki ihminen, joka ei ole holhottava, voi kieltäytyä tarjotusta hoidosta. Kieltäytyminen saattaa kuitenkin vaikuttaa yksilön tuleviin hoitoihin.

Itselläni tämä on johtanut siihen, että hankin ja kokeilen vaihtoehtoisia tapoja ylläpitää terveyttäni. Tarjolla olevien mahdollisuuksien arviointi ja kokeilu on älyllisesti palkitsevaa. Nykyisen tiedonväityksen ansioista homma on parhaimmillaan myös vuorovaikutteista.

Tosiasiassa harvalla on mahdollisuuksia tällaiseen "ylellisyyteen", jossa voi keskittyä itseensä ja omiin terveydellisiin tarpeisiinsa. Työlliset ja perheelliset joutuvat priorisoimaan ajallisia (ja myös taloudellisia) resurssejaan erilailla kuin kaltaiseni eläkeläiset. Eläkeläisenkin mahdollisuuksia rajoittanee useimmiten taloudellinen tilanne. Lisäksi myös kyky etsiä hyödyllistä tietoa voi asettaa rajoituksia.

Lopulta kaikessa, ehkä myös terveydessä, tulisi tulisi löytää jonkilainen keskitie. Epidemiologia ei useinkaan palvele terveyttään vaalivaa yksilöä parhaalla mahdollisella tavavalla. Samoin yltiöyksilöllisyys johtaa narsismin äärelle, mikä tekee ihmisestä katkeran tai ainakin "mielensäpahoittajan".  Liika on aina liikaa. Elämä saisi mielestäni olla lähinnä mielenkiinoinen ja toiminnallinen matka tässä maailmassa.