Sokeri - savuava ase?

Edellisen Aikaveivi-kirjoituksen (josta tosin on pari vuotta) aiheena oli diabetes. Sokerista olen kirjoitellut myös täällä Kuntoveivin puolella. Päätin jatkaa samalla linjalla, koska aihe vaikuttaa edelleen ajankohtaiselta. 

Innoittajana toimi tällä kertaa uutisointi siitä, että syöpää voitaisiin hoitaa ruokavaliolla - tulevaisuudessa. Olen vakuuttunut siitä, että sillä, mitä syömme, on suuri vaikutus terveyteemme. Tutkijat etsivät kiihkeästi "savuavaa asetta" tai aseita, jotka voisivat ratkaista niin syövän kuin muidenkin (länsimaisten) kroonisten tautien aiheuttajan.

Valitettavasti tämän Hesarin uutisen sisältö aiheutti minulle ainakin lievän pettymyksen. Nykytutkimus ja -teknologia tarjoavat runsaasti mahdollisuuksia lähestyä myös ravintoon liittyviä ongelmia. Savuavia ja vähintään lämpöisiä aseita voi löytää melkein joka nurkasta, kun innokkaasti etsii. Etsijöillä on tehokaita mikroskooppeja mutta kehno kokonaiskuva, ajattelen.

Kolme ihmistä tutkii elefanttia pilkkopimeässä. Yksi keskittyy kärsään. Hänen mielestään elefantti on pitkä ja notkea. Toinen, jolla on tutkittavana häntä, sanoo, että eläin on pieni ja heiluu ympäriinsä. Kolmas tarkastelee korvaa. Hänen mielestään elefantti on kuin suuri ja nakainen kaalinlehti. Kaikki ovat sekä oikeassa että väärässä, koska ovat "zoomanneet" tarkastelunsa liian lähelle.

Tutkijat ovat hoksanneet, että aminohappo nimeltään aspargiini voisi olla syypää syövän leviämiseen. Uutisessa suomalainen tutkija pelaa löytämällään "aseella" venäläistä rulettia puraisemalla parsaa, joka sisältää mainittua aminohappoa. Ei hätää, hän tuntuu viestivän, aseesta saattaa olla myös hyötyä. Parsassa ja monessa muussa aspargiinia sisältävässä ruoka-aineessa on runsaasti ravinteita, joita tarvitsemme.

Vaikuttaa siltä, että tällainen yhden orgaanisen yhdisteen välttely olisi mielekästä vasta sitten, kun sairaus on diagnosoitu. Mitään ennaltaehkäisevää merkitystä sillä tuskin olisi. Elämä menisi vaikeaksi, ja sairastuisimme ehkä johonkin muuhun tautiin. Sen ymmärtää tutkijakin vähätellessään aspargiinin uhkaa - tämä tieto ei ratkaise syöpäepidemiaa.

Wikipedia kertoo maallikolle syöpäsolusta: se jakautuu hallitsemattomasti, se leviää ja sitä voi pitää kuolemattomana. Se on tavallaan eliön elinkaaren mittainen ikiliikkuja, joka saa voimansa geneettisistä mutaatioista. 

Sitä Wikipedia ei kerro, että syöpäsolulla on melko tehoton energiajärjestelmä. Päin vastoin kuin tavalliset solut, se käyttää heikosti happea. Tämän huomasi Nobel-palkittu Otto Warburg (ei tietääkseni ollut tekemisissä autoteollisuuden kanssa) jo vuonna 1931. Syöpäsolut saavat energiansa anaerobisesta sokerin käymisestä, eivät aerobisesta (hapekkaasta) prosessista kuten tavalliset solut. Siinä voisi olla syövän heikkous?

Entäpä, jos se "savuava ase" olisikin sokeri, kuten tiedejournalisti Gary Taubes kirjassaan The Case Against Sugar  (voisi kääntää vaikka Sokeria vastaan) väittää? Kaikki sen jäljet johtavat Taubesin mukaan aineenvaihduntaan, sylttytehtaalle, josta länsimaiset krooniset sairaudet (syöpä mukaan lukien) näyttävät juontuvan. Lisäksi nämä sairaudet ovat lisääntyneet yhtä jalkaa sokerin kulutuksen kanssa.

Sokeria pidetään yleisesti energiana muiden energialähteiden joukossa. Se sisältää ainoastaan "tyhjiä kaloreita", kuten monet ravintotieteilijät sokeria luonnehtivat. Tämä tarkoittaa, ettei sokerissa ole energian lisäksi ravintoaineita, joita ihminen tarvitsisi voidakseen hyvin. Sitä voi syödä, kun pitää kokonaiskalorit kurissa ja huolehtii mikroravinteista (vitamiineista ja hivenaineista).

David Ludwig, yksi aikamme merkittävimmistä sokeritutkijoista, kyseenalaistaa kirjassaan Always Hungry ajatuksen tyhjistä kaloreista. Erilaiset ravintoaineet vaikuttavat hormooneihin ja aineenvaihduntaan eri tavoin, hän väittää. Esimerkiksi insuliini-hormonin merkittävä tehtävä on kuljettaa sokeria verestä lihaksiin ja aivoihin poltettavaksi energiaksi sekä varastoon maksaan ja rasvakudokseen. Sokerin ja elimistössä (nopeasti) sokeristuvien ravinteiden popsiminen nostaa insuliinin tuotantoa.

Jatketaan vertauksilla. Jos otat kaksi ruohonsiementä, joista yhden heität keväällä kuivaan hiekkaan ja toisen multamaahan, niin todennäköisesti viimeistään syksyllä huomaat, että vain toinen kasvaa hyvin. Vaikuttaa siltä, että näin on (syöpä)solujenkin laita - kasvuympäristö ratkaisee. 

Diabetes, lihavuus, dementia ja syöpä kehittyvät usein ajassa, hiljalleen ja monesti huomaamatta, väittävät asiaa tutkineet. Olipa paukkurauta kenen käsissä hyvänsä, on sen savu hälvennyt, kun vahingot selviävät. Tämä tekee syyllisen etsimisestä vaikeaa.

Sokeri- ja elintarviketeollisuudelle aikaviive on osoittautunut tuplajättipotiksi. Kun savuavaa asetta ei löydy, voidaan tuottaa erilaisia kilpailevia olettamuksia epäillyistä. Tätä he ovat Taubesin mukaan tehneetkin. Tällä hetkellä kärjessä taitaa olla "epäily", että ihminen itse aiheuttaa krooniset sairautensa. Lihavat eivät liiku tarpeeksi ja syövät liikaa, minkä seurauksena sitten sairastuvat.

Syyllistämisteoria vaikuttaa tehokkaalta. Vastuu siirretään tuottajilta kuluttajille: mitäs syötte liikaa ja liikutte liian vähän.

Sokerin vaikutusten selvittäminen ei ehkä herätä tutkijoiden intohimoja – varsinkin jos rahoitus tulee sokeriteollisuudelta. Jokainen voi kuitenkin halutessaan vähentää sokerin ja nopeasti sokeroituvien ruokien kulutusta. Mahdollisen ”tyhjistä kaloreista” syntyneen energiavajeen voi täyttää hyvillä rasvoilla ja ravinteikkailla kasviksilla. Ruoka on viesti, ei pelkästään energiaa, koko organismille – niin hyvässä kuin pahassakin.

Makeaa elämää

Ihmisillä on makeannälkä

Vaimoni leipoi syntymäpäivänsä kunniaksi täytekakun. Osallistuin kuuliaisesti kerman vatkaamiseen. Sokerileipureita näkee harvoin keittiössämme. Olisi pitänyt ottaa valokuva.

Katsoin myös velvollisuudekseni osallistua synttärikakun syömiseen. Sokeri maistui voimakkaalta, vaikkei kakku ollut kovin makeaa, minua valistettiin. Suuni kuitenkin aisti lähinnä sokerin, mikä ei tuntunut mukavalta. Silti hetken päästä teki mieli ottaa lisää - ja otinkin. Mikä ytelälle maistuvasta (en keksinyt parempaa ilmausta) tekee himottavaa? Luulen, että mieliteon aiheutti sokeri, jota muinaiset vaistoni käskevät hamstraamaan yltäkylläisyydestä huolimatta.

"Sokerina pohjalla", "makeaa elämää", "suu makeaksi", kuvaavat viehtymystä aineeseen, joka rantautui Suomeen muutamia satoja vuosia sitten. Tavallisen kansan suuhun se päätyi paljon myöhemmin. Suomeen kehittyi viime vuosisadan alkupuoliskolla "sokerijuurikaskuntia", joita kaiketi on edelleen jossain Lounais-Suomessa.

Nykyinen ravintokeskustelu velloo sokerin, kasvisruokavalion ja lihavastaisuuden sekametelisopassa. Olen itsekin vispannut puheissani tätä soppaa. Jotkut ovat saattaneet vetää laskiaispullansa väärään kurkkuun, mutta aion riskeistä huolimatta jatkaa jorinoitani. Tästä jutusta voi jäädä suu ja sormet tahmeiksi.

Sokereita on monenlaisia ja "rakkaalla lapsella on monta nimeä", jos sanonnoilla jatketaan. Minulle riittää jako sakkaroosiin ja fruktoosiin eli ruoko- ja hedelmäsokeriin. Sakkaroosia saadaan sokeriruo'osta tai sokerijuurikkaasta. Sekä sakkaroosi että fruktoosi luokitellaan imeytyviksi hiilihydraateiksi. Niissä ei ole kuituja.

Huomasin, että synttärisankari lisäsi kakkutaikinaan valkoista sokeria. Samoin vatkaamani kerma (jossa on itsessään laktoosia eli maitosokeria) piti tuunata samalla sokerilla. Kyseessä oli varmaankin kide- tai hienosokeri, jota käytetään yleisesti leipomisessa.  Se on ehkä valmistettu suomalaisesta sokerijuurikkaasta, mikä on periaatteessa hyvä asia. Vapaakauppasopimus jonkun sokeriruokoalueen kanssa voisi lopettaa Suomen sokerijuurikasviljelyn. Hyvä vai paha?

Sakkaroosi on yleensä sitä pahaksi leimattua "lisättyä sokeria", joka muiden hiilihydraattien tapaan muutetaan glukoosiksi verenkiertoon - tosin vain puoliksi. Sakkaroosi pilkkoutuu elimistössä myös fruktoosiksi, mikä on mielenkiintoista tämän jutun kannalta. Elimistö tosin osaa valmistaa glukoosia tarpeisiinsa rasvasta ja proteiinista, jos hiilihydraatteja ei ole tarjolla.

Kakkuun tuli myös mansikoita, jotka sisältävät fruktoosia mutta myös glukoosia ja sakkaroosia (joka siis pilkkoutuu glukoosiksi ja fruktoosiksi). Mansikat sinänsä ovat minulle mieluisia alhaisen hiilaripitoisuutensa vuoksi.

Frukstoosia eli hedelmäsokeria pidetään"luontaisena sokerina" eli hyvänä sellaisena, kun sitä nautitaan hedelmiä syömällä. Joissakin hedelmissä fruktoosia on melko runsaasti (banaani), toisissa vähän (avokado). Nestemmäisenä myös fruktoosi muuttuu pahikseksi. Kyse lienee glygeemisestä indeksistä eli GI:stä, joka on mehuilla korkea. Sokeri on nesteessä nopeasti imeytyvässä muodossa. Kuten jo pariin otteseen totesin, elimistö saa fruktoosia myös sakkaroosista.

Hyvästä maineestaan huolimatta hedelmäsokeri on kiero veitikka. Se osaa oikaista suoraan maksaan pilkottavaksi. Muistutan taas, että tavallisesta sokerista pilkkoutuu noin puolet fruktoosiksi eikä vain glukoosiksi, jota elimistö näyttää sietävän paremmin. Glukoosi varastoituu maksaan ja lihaksiin "rakettipolttoaineeksi", jos täydennystarvetta on. Ylimääräinen fruktoosi varastoituu rasvana maksaan, minkä seurauksena  kehittyy "alkoholista riippumaton rasvamaksa", viskeraalista rasvaa ja lopulta insuliiniresistanssi. Sen sijaan liika glukoosi varastoidaan "rehellisesti" rasvaksi ympäri kehoa.

Sokerille maisuvaa kakkua teki siis mieli ottaa lisää. Santsaamisen jälkeen pääsin pälkähästä poistumalla pöydästä vaikka se saattoi loukata päivänsankaria. Muutkin tajusivat tilanteen, ja sokeripommi eliminoitiin jääkaappiin. Jostain syystä elimistöni (aivoni?) alkoivat himoita kakkua, vaikka makuaistini kertoi aivan muuta.

Sokeri (varsinkin fruktoosi) on addiktoivaa, väittää tutkimus. Se vaikuttaa aivoissa kuin kokaiini, mutta sokeri voi olla sitäkin palkitsevampaa. "Sokeri on lasten alkoholia", sanoo pulestaan Robert Lustig, endokrinologian professori Kalifornian yliopistosta. Varsinkin lasten kannalta sokerin houkuttavuus voi olla kohtalokasta, koska he eivät ymmärrä sen vaikutuksia. Tilanne on vanhempien kannalta vaikea, koska sokerituotteita on tarjolla lähes kaikkialla.

Sokeri on tyhjiä kaloreita. Onko? Sokeri on hiilihydraattia, mutta erilaista kuin vaikkapa riisi. Suurimman eron telee sokerin fruktoosi. Riisissä ei ole juurikaan fruktoosia vaan glukoosia, jota elimistö käyttää eri tavalla kuin fruktoosia, niin kuin ehkä muistamme. Maksa ei pilko sakkaroosin fruktoosia glukoosiksi, koska elimistö (lihakset ja maksa) on jo täynnä sakkaroosin glukoosia. Maksalla ei ole muuta keinoa päästä eroon hedelmäsokerista kuin tehdä siitä rasvaa omiin soluihinsa. Lautasellinen riisiä ei siis ole yhtä lihottavaa kuin lautasellinen sokeria, vaan ehkä kymmeniä kertoja pahempaa.

Onko sokeri myrkyllistä? On olemassa ainakin kahdenlaisia myrkkyjä: niitä, joiden vaikutukset näkyvät pieninäkin pitoisuuksina välittömästi ja niitä, joiden myrkkyvaikutukset realisoituvat ajan myötä. Suhteellisen pieni annos syanidia tappaa nopeasti, mutta muutama savuke ei yleensä johda välittömään kuolemaan. Tupakan myrkkyvaikutukset ilmenevät usein vasta vuosien päästä. Samoin on sokerin laita: haitat huomataan vasta pitkän käyttämisen jälkeen. Kaikki eivät sairastu sittenkään.

New York Timesin artikkelissa pohditaan sokerin myrkyllisyyttä, ja siinä päädytään hieman toisenlaiseen käsitykseen kuin professori Mikael Fogelholm Hesarissa. Artikkelin on kirjoittanut Gary Taubes, tiedejournalisti ja ravinnosta useita teoksia julkaissut tutkija. Jutussa todetaan, että sokeri pilkkoutuu elimistössä nopeammin kuin vaikkapa peruna tai leipä. Tämä aiheuttaa ongelmia, joita nimitetään kansantaudeiksi. Sokeri on saanut palstatilaa myös The Guardian -lehdessä, josta englantia taitavat voivat ihmetellä ulkomaista sokerikeskustelua.

Sokerina pohjalla: Sokerinkulutuksen muutokset näkyvät tilastoissa vasta vuosien päästä, koska lihavuus on monen tekijän summa. Samasta syystä tupakan kulutus ja keuhkosyöpätilastot seuraavat toisiaan viiveellä. Vaikka suomalaiset käyttävät nykyisin vähän sokeria muihin eurooppalaisiin verrattuna, se ei vielä näy lihavuustilastoissa.


Makeisveron poistaminen ei miellyttänyt minua, ja kannatan sokeriveroa, vaikka kannatan myös ihmisten omaa vastuuta. Monet ovat hyviä keksimään syitä viettää "makeaa elämää", vaikka tietävät mahdolliset seuraukset. Toisaalta hyvinvointivaltiossa maksamme kaikki yhdessä kustannuksia, joita sokerin liikakäyttö aiheuttaa.