Kuntokävelyn ylistys

 Nyt kun saatiin lunta maahan, survaisivat monet suomalaiset sukset ulos Suksimiehen laulun hengessä. Hiihto on hyvää monipuolista liikuntaa, ja suomalaisille perinteikäs tapa liikkua taviaikaan. Monet ovat kuitenkin vieraantuneet, itse mukaan lukien, nykyhiihtämiseen liittyvistä tekniikoista. Uudelleen aloittamisen kynnys on kasvanut melko korkeaksi. En liene yksin haasteineni. Toisaalta pitkä luminen talvi ei ole enää itsestäänselvyys edes täällä Keski-Suomessa. Siksi suosin perusliikuntana kävelyä.

Aina löytyy polku käveltäväksi.

Kävelyä kehutaan nykyään melkein joka paikassa. Lieneekö covid-19 suunnannut huomiota kävelyn kaltaisiin asioihin, joita voi tehdä vähäkoronaisessa ympäristössä - ja ilmaiseksi. Tosin turvavälien noudattaminen ei välttämättä onnistunut etelän
kansallispuistojen pitkospuilla. Ilmaisuuskaan ei toteudu, jos joutuu ajamaan autolla kymmeniä kilometrejä päästäkseen polulle. Mutta silti kokonaissaldo kääntynee positiiviseksi, kun ihmiset pääsevät liikkumaan ja nauttimaan luonnosta. 

Suomalaiset kilpakävelijät, etunenässä Sari Essayah ja Valentin Kononen, kävelivät maatamme maailmankartalle. Kilpaa käveleminen on kuitenkin pienen vähemmistön juttu, vaikka joskus hyvä vetoapu lenkillä innostaakin. Parhaimmillaan kävely yhdistää lukuisia hyvinvointiin ja kuntoon liittyviä elementtejä.

Kuntokävelyssä on muutamia etuja verrattuna mihin tahansa kuntoliikuntamuotoon: Sitä voit tehdä missä tahansa - ei välttämättä tarvitse lähteä autolla luonnonpuistoon. Tarvittava välineistö on minimaalista - toki lunnonolosuhteet huomioiden. Se tarjoaa todella halpaa hyötyä. Melkein kaikki voivat sitä tavalla tai toisella harrastaa.

On toki ihmisiä, jotka eivät kykene syystä tai toisesta kävelemään. Dementoitunut äitini joutui muutama vuosi sitten pyörätuoliin. Hänelle pari kävelyaskelta muutaman kerran päivässä riittäisi parantamaan kuntoa. Valitettavasti tällaisen liikkumisen vaikutus jää usein huomioimatta.

Kävely on useimmille turvallista liikuntaa. Toki parhaillaan vallitsevat säät voivat pistää kävelijän luistelemaan, ja se ei aina pääty hyvin. Onneksi ongelmaan on tarjolla apuneuvoja, kuten nastoja, pitopohjia ja sauvoja. Ottamalla sauvat mukaan kävelylle voi turvan lisäksi tehostaa kävelyn fysiologisia vaikutuksia.

Kävelyä tämäkin?

Kävelyn terveysvaikutukset lienevät kiistattomia. Se tarjoaa peruskestävyyttä, mutta myös melko rasittavaa treeniä, kun valitsee sopivan mäkisen maaston ja pitää yllä hyvää tempoa. Myös sauvomalla saa kävelyynsä lisää sykettä. Umpihanki (missä sellaisesta voi nauttia) on oma lukunsa rasittavuudessa, lumikengillä tai ilman. Jotkut käyttävät painoliivejä tai painavaa (eväs)reppua lisäämään tehoa kävelyynsä. Lisäksi kävely on luontevaa ryhmäliikuntaa, jonka lukuisia terveyshyötyjä on kartoitettu mm. tässä meta-analyysissä (arvioinnissa useista tutkumuksista).

Kävely polttaa rasvaa. Rannevalmentajani mukaan pelkästään kävelemällä tekemäni lenkki polttaa lähes pelkästään rasvaa. Edellisen kävelyn sadasta kymmenstä minuutista se ilmoitti vain kymmenen aerobiseksi ja loput sata verottivat rasvojani. Ikävä uutinen sen sijaan on, että tehostettu rasvan palaminen lakkaa kun lenkki päättyy.

Tästä tuli mieleen aineenvaihdunta ja etenkin perusaineenvaihdunta. Vaikka se on eri yksilöillä erilainen, on se kuitenkin merkittävin energiasyöppö ihmiselämässä. Perusaineenvaidunta tarkoittaa lyhyesti sanottuna sitä energiamäärää, joka kuluu kun lojuu tv-tuolissa "tähtösiä" katselemassa. Se kuluttaa noin 70 prosenttia energiasta. Loppu 30 hukkuu liikkumiseen ja ruuansulatukseen.

Lisäämällä kävelylenkkiin intensiteettiä saadaan aikaan "jälkipolttoa", joka johtuu lisääntyneestä treeninjälkeisestä  hapenkulutuksesta. Itse tehostan lähes jokapäiväistä kävelyäni kerran pari viikossa juoksemalla kolmesta kuuteen sprinttiä. Ne kestävät enimmillään 30 sekuntia kukin, ja niissä hengästyy kunnolla. Tässä tutkimuksessa verailtiin kahta erilaista kävelytreeniä: tasaista, stedy state -kävelyä ja intervallikävelyä. Tutkimuksen mukaan viiden minuutin kävelyintervallit vaikuttivat parhaiten sekä kuntoon että kehonkoostumukseen.

Kävelyn ehkä tärkein merkitys on sen kyky hoitaa mieltä. Käveleminen ja filosofia liitetään usein toisiinsa: kävely ikään kuin syventää ajattelua. Henry David Thoreau käveli luontoon, muinaiset kreikkalaiset, Platonin ja Aristoteleen aikalaiset vapaat miehet, filosofeerasivat kävellessään. Luonnossa samoilu ja/tai hyvässä porukassa liikkuminen voi parhaimmillaan olla jopa terapeuttista. Fyysisen ja psyykkisen treenin vaikutukset tarjoillaan kävellessä samassa paketissa.

Kun seinät kaatuvat päälle tai mielen täyttävät ristiriitaiset ajatukset, on usein paras lähteä kävelylle. Se helpottaa ja auttaa ratkomaan pulmia. Kävellessä ajatukset saavat tulla ja mennä. Liikemeditaatiota parhaimmillaan.

Hyvinvointi on fyysisen ja mielen kuntojen yhdistelmä. Kävely vaikuttaa kumpaankin osatekijään. Jos haluat tai ehdit harrastaa vain yhtä liikuntamuotoa, lähde kävelemään. 

Yhden totuuden alustus

Minua pyydettiin valmentajaksi työhyvinvointitilaisuuteen.  Pitäisi puhua ravinnosta ja liikunnasta. Valmentajalta odotettiin päivän alkuun eräänlaista yhden totuuden alustusta, esittäisin kiistattoman ja tutkitun tositiedon, jonka varaan valmennuspäivä rakentuisi. Valmennettaville jäisi hyvin vähän, jos ollenkaan, argumentteja kiistää päivän tarkoitus: terve elämä ja työssä jaksaminen.

Suomi on niin pieni maa, ettei sinne sovi kuin yksi totuus kerrallaan, sanotaan. Kritiikille ja yksilöllisyydelle jää hyvin vähän tilaa. Olemme kuitenkin niin fyysisesti, psyykkisesti kuin sosiaalisestikin erilaisia, yksilöitä eri tilanteissa. Se ruoka, mikä sopii isolle osalle suomalaisia, saattaa olla jonkun geenin vuoksi toiselle vahingollista. Yleinen totuus talloo vähemmistöjä. Myös tämä käsitys Suomesta yhden totuuden maana sortaa yksilöitä. Täällä on monia totuuksia, mutta ”päivystävä dosentti” määrittelee ne ”yksittäistapauksiksi”, joihin ei kannata tuhlata ruutia.

Haikaratkaan eivät voi astua kahta kertaa samaan virtaan.

Pyyntö sai minut mietteliääksi. Yhden totuuden ahdistus.  Ensin tuli mieleen Platonin yritys määritellä yksi totuus tiedosta. Theaitetos -dialogissaan hän päätyy tulokseen, joka suomeksi on usein kirjattu näin: tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus. Tämä määritelmä oli tulos Platonin kritiikistä mm. Herakleitoksen ajattelua kohtaan, joka johti Platonin mukaan kaiken suhteellistumiseen (”kaikki virtaa” - niin aika kuin tieto ja totuuskin).  Platonille ei riittänyt tiedon perusteluiksi havainto eikä tosi uskomus vaan tarvittiin lisäksi hyvä perustelu (järki, logos). Millainen on perustelu, joka tyydyttäisi Platonia? Mikä olisi se alustus, jossa kertoisin yhden totuuden, joka oikeuttaisi sanomani? Ehkä sellaisiksi kelpaisivat Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suositukset ja UKK-instituutin liikuntapiirakka.

Onneksi Platon rinnastaa samaisessa Theaitetos -dialogissaan itsensä kätilöön, joka ainoastaan auttaa ihmisiä ”synnyttämään” selkeitä ajatuksia.  Platonin Sokrates ei itse tiedä vastauksia eikä kykene opettamaan mitään kenellekään. Hän voi ainoastaan näyttää prosessin, joka parhaimmillaan johtaa oivallukseen ja ymmärrykseen sekä niiden kautta tietoon. Ideamaailma kohtaa reaalimaailman.

Vapauttavaa! Minulla on hyvinvoinnista havaintoja, tosia uskomuksia ja jopa hyvin perusteltuja tosia uskomuksia, mutta niiden sisältämä tieto on minun tietoani, ei asiakkaiden. Jokaisen ihmisen on lopulta kyettävä perustelemaan uskomuksensa riittävän hyvin, jotta ne kelpaisivat tiedoksi. Pakko myöntää, että ihmiset toimivat ja ”tietävät” asioita hyvin erilaisten perustelujen varassa. Maailma ei ole platonisen ideaalinen, ei ollut ennen ajanlaskun alkua eikä ole nytkään. Joudumme edelleen harhailemaan hämärässä, emmekä useinkaan tunnista totuutta vaikka törmäisimme sellaiseen.

Parasta, mitä valmentajana voinen tarjota, on kätilöinti. Tällä tarkoitan em. prosessia, joka voi johtaa joko uskomusten ja havaintojen (kokemusten) hylkäämiseen tai jalostumiseen tiedoksi. Päädyn siis antamaan mahdollisuuden dialogiin ja edistämään ihmisten ajattelua niin, että se lopulta konkretisoituu parempana hyvinvointina. Ajatus, jonka ihminen synnyttää itsestään, on mielestäni arvokkaampaa ja kestävämpää kuin ”yhden totuuden alustus”.