torstai 23. marraskuuta 2017

Länsimaista habatusta

Itäblokki halveerasi aikoinaan lännen innovaatioita nimittämällä niitä länsimaiseksi hapatukseksi. Listalle pääsivät niin rokki ja Coca-Cola kuin McDonald’s-ravintolatkin. Idän taikinajuuri taisi olla kommunismi-merkkistä, kun lännessä hapatteena suosittiin puolestaan kapitalismia. Idän hapatusprosessi pohjautui perinteisesti viisivuotiskauteen, ja lännen prosesseja väitettiin pinnallisiksi. Pohja- ja pintahiivaa?


Jos yritän pysyä Kuntoveivin teemassa, niin länsimaista hapatusta edustanee myös ”habatus”. Sitä näkee kuntosaleilla ja tietysti bodausjulkaisuissa. Muodoltaan veemäiset kehonrakentajat kiiltelevät kuvissa suhteettoman suurine kaksipäisine olkalihaksineen (biceps brachii ja brachialis) eli hauiksineen eli haboineen eli haubereineen. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tavallinen pömppövatsainen kuntoilija viettää ison osan kalliista saliajastaan mielellään jonkun hauisvempeleen kainalossa. Kesäinen terassipöytä pöytä palkitsee habapumppaajan ja kätkee puutteet alleen.

Idän Igor-hapate tehosi paitsi maitotuotteisiin ja hapankaaliin niin myös kahvakuuliin ja levytankoon. Molemmat muhivat valtion erityisessä suojeluksessa. Varsinkin levytangon nostaminen pään yläpuolelle kehittyi yhdeksi idän ihmeistä. Kahvakuula eli girya tosin levisi länteen vasta rautaesiripun raottumisen jälkeen.

Haluaisitko tällaisen haban? Sitä arvelinkin.
Kuva: Youtube
Iso-Arska puolestaan sai pullistella hauiksiaan ilman sensuuria ja levittää habatusta ympäri maailmaa. Arskan hauberi taisi olla parhaimmillaan noin 55 senttiä. Suurin olkavarren ympärys lienee egyptiläisellä Moustafalla: noin 80 senttiä. Kuvasta päätellen egyptiläisen hauis ei näytä pyramidilta, vaan olkavarren ympärysmittaa kasvattaa eniten kolmipäinen olkalihas, joka sekin roikkuu epäilyttävän löysänä. Sen sijaan Supermassana tunnetun suomalaisen Marko Savolaisen haba (62 cm) voisi toimia pyramidin mallina. Se, millaisella pintahiivalla näiden herrojen olkavarret hapatettiin, on oma tarinansa.

Tunnustan tässä vaiheessa, että treenaan hauiksia muutaman sarjan verran viikossa. Olen niin ehdollistunut haban jännittämiseen, etten pysty yrityksistä huolimatta siitä täysin luopumaan. Ilmeisesti geeniperimän vuoksi tulokset eivät ole olleet kummoisia.

Käytännössä hauikset treenautuvat muun salitreenin ohessa. Eristävillä liikkeillä pystyy lisäämään näyttävyyttä. Kuitenkin kaikki yläselkään kohdistuvat liikkeet pistävät myös hauberit hommiin. Leuanveto vastaotteella rassaa erityisen hyvin habaa - selkä- ja jopa vatsalihasten lisäksi. Myös maastaveto treenaa hauiksia. Samoin kahvakuulan, idän pohjahiivan, heiluttelu vahvistaa olkavarsia.


Reilun kuukauden päästä saadaan antaa uudenvuodenlupauksia. Jos erehdyt lupaamaan, että aloitat (taas?) kuntosaliharjoittelun, aloita maltillisesti ja moninivelliikkeillä. Habat kehittyvät huomaamatta. Jos tavoitteesi on kuitenkin selkeä, ja se sattuu olemaan komeat hauikset, tee silti joitakin ”oheisliikkeitä”. Muutamalla jalka-, selkä- ja rinta- ja keskivartaloliikkeellä siirrät painopistettä hiukan sinne pöydän alle. 

Okei, vietä pitkä loma Münchenissä, ja vahvista habaa kallistelemalla mahdollisimman isoja tuoppeja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nostalginen lihaskuntoharjoittelu: isometriikka

Nostalgia taitaa olla väistämätön mielentila, jos rittävän vanhaksi elää. Radiossa on omat musiikilliset kanavat nostalgiaan taipuvaisille, ...