Yhden totuuden alustus

Minua pyydettiin valmentajaksi työhyvinvointitilaisuuteen.  Pitäisi puhua ravinnosta ja liikunnasta. Valmentajalta odotettiin päivän alkuun eräänlaista yhden totuuden alustusta, esittäisin kiistattoman ja tutkitun tositiedon, jonka varaan valmennuspäivä rakentuisi. Valmennettaville jäisi hyvin vähän, jos ollenkaan, argumentteja kiistää päivän tarkoitus: terve elämä ja työssä jaksaminen.

Suomi on niin pieni maa, ettei sinne sovi kuin yksi totuus kerrallaan, sanotaan. Kritiikille ja yksilöllisyydelle jää hyvin vähän tilaa. Olemme kuitenkin niin fyysisesti, psyykkisesti kuin sosiaalisestikin erilaisia, yksilöitä eri tilanteissa. Se ruoka, mikä sopii isolle osalle suomalaisia, saattaa olla jonkun geenin vuoksi toiselle vahingollista. Yleinen totuus talloo vähemmistöjä. Myös tämä käsitys Suomesta yhden totuuden maana sortaa yksilöitä. Täällä on monia totuuksia, mutta ”päivystävä dosentti” määrittelee ne ”yksittäistapauksiksi”, joihin ei kannata tuhlata ruutia.

Haikaratkaan eivät voi astua kahta kertaa samaan virtaan.

Pyyntö sai minut mietteliääksi. Yhden totuuden ahdistus.  Ensin tuli mieleen Platonin yritys määritellä yksi totuus tiedosta. Theaitetos -dialogissaan hän päätyy tulokseen, joka suomeksi on usein kirjattu näin: tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus. Tämä määritelmä oli tulos Platonin kritiikistä mm. Herakleitoksen ajattelua kohtaan, joka johti Platonin mukaan kaiken suhteellistumiseen (”kaikki virtaa” - niin aika kuin tieto ja totuuskin).  Platonille ei riittänyt tiedon perusteluiksi havainto eikä tosi uskomus vaan tarvittiin lisäksi hyvä perustelu (järki, logos). Millainen on perustelu, joka tyydyttäisi Platonia? Mikä olisi se alustus, jossa kertoisin yhden totuuden, joka oikeuttaisi sanomani? Ehkä sellaisiksi kelpaisivat Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suositukset ja UKK-instituutin liikuntapiirakka.

Onneksi Platon rinnastaa samaisessa Theaitetos -dialogissaan itsensä kätilöön, joka ainoastaan auttaa ihmisiä ”synnyttämään” selkeitä ajatuksia.  Platonin Sokrates ei itse tiedä vastauksia eikä kykene opettamaan mitään kenellekään. Hän voi ainoastaan näyttää prosessin, joka parhaimmillaan johtaa oivallukseen ja ymmärrykseen sekä niiden kautta tietoon. Ideamaailma kohtaa reaalimaailman.

Vapauttavaa! Minulla on hyvinvoinnista havaintoja, tosia uskomuksia ja jopa hyvin perusteltuja tosia uskomuksia, mutta niiden sisältämä tieto on minun tietoani, ei asiakkaiden. Jokaisen ihmisen on lopulta kyettävä perustelemaan uskomuksensa riittävän hyvin, jotta ne kelpaisivat tiedoksi. Pakko myöntää, että ihmiset toimivat ja ”tietävät” asioita hyvin erilaisten perustelujen varassa. Maailma ei ole platonisen ideaalinen, ei ollut ennen ajanlaskun alkua eikä ole nytkään. Joudumme edelleen harhailemaan hämärässä, emmekä useinkaan tunnista totuutta vaikka törmäisimme sellaiseen.

Parasta, mitä valmentajana voinen tarjota, on kätilöinti. Tällä tarkoitan em. prosessia, joka voi johtaa joko uskomusten ja havaintojen (kokemusten) hylkäämiseen tai jalostumiseen tiedoksi. Päädyn siis antamaan mahdollisuuden dialogiin ja edistämään ihmisten ajattelua niin, että se lopulta konkretisoituu parempana hyvinvointina. Ajatus, jonka ihminen synnyttää itsestään, on mielestäni arvokkaampaa ja kestävämpää kuin ”yhden totuuden alustus”.