Lahjojen ja lupausten jälkeinen kupla

Sain joululahjaksi kehonkoostumusmittauksen. Vähän jännittää. Olen mielessäni arvaillut olevani hyvin koostunut, mutta uskomuksen arviointi tekee levottomaksi. Viskeraalinen rasva saattaa piilottella sisäelinten ympärillä, ja lihaskato alkaa vaania jo keski-iässä. Voikohan mittaukseen edes luottaa? Uusi tieto voi suistaa vanhat opit raiteiltaan.

Joulun ja vuodenvaihteen jälkeiseen elämään ympätään toiveita ja lupauksia, joihin joutuu jollain tavalla vastaamaan. Keväällä keksitään hyviä syitä, miksi lupaukset eivät (tälläkään kertaa) toteutuneet, tai sitten itsekurin maustama motivaatio riittikin lupausten ja tavoitteiden saavuttamiseen. Parhaimmillaan joulupukin tuomat punnerruskahvat tai koostumusmittaukset realisoituivat aikaisempaa terveellisemmäksi elämäntavaksi. Pahimmillaan palataan entiseen vaikka tiedetään, että muutos olisi hyväksi.

Kuten alussa totesin, arviointi kiusaa minua. Luulen, että en ole epämukavuuteni kanssa yksin. Arvioinnin inhottavuus liittyy mielestäni siihen, että joku toinen määrittelee "normaalin", johon pitäisi sopia. Jotkut jossain ovat tietävinään, mikä minulle on hyväksi ja mikä on hyvää elämää minulle. Kuten Peter Pan -tarinan Mikä-Mikä-Maa, mukavuusalueeni on eräänlainen kupla, johon voin paeta hankalia haasteita ja vastuita.

Kuplat puhkeavat ennen pitkää. Kuplahallit pysyvät pystyssä sisään puhellettavan ylipaineen avulla. Kun kompressori simahtaa, kupla luhistuu. Samalla tavalla käy mielen kuplille, joita pitää pystyssä vanha tai tilanteeseen sopimaton uskomus. Toisaalta kuplia tarvitaan, koska arkitodellisuus voi joskus olla liian vaikea ymmärrettäväksi ja elettäväksi. Kupla on kuitenkin ongelmallinen pysyvänä rakennelmana.

Takaisin jutun alun lupaamaan aiheeseen. Kuva ja mittanauha ovat hyviä mittareita - ehkä jopa mainittu kehonkoostumusmittaus, jos kropan hakkerointi kiinnostaa. Vaaka "valehtelee", jos rasvamassa vaihtuu lihasmassaksi. Kun seuraat vain omaa muutostasi, teet oman kuntokuplasi, joka palvelee muutosvaiheen ajan.  Kerran kuukaudessa kannattaa tarkistaa, onko suunta oikea. On myös hyvä kuulostella, miltä itsestä tntuu. Jos suunta ei ole tavoitteen mukainen, kannattaa konsultoida asiantuntijaa, joka ei välttämättä ole työkaveri tai naapuri -  se kaikkien alojen asiantuntija.

Kuten yleensäkin tavoitteellisessa toiminnassa, iso tavoite kannattaa palastella osiin. Kolme kertaa viikossa kuntosalilla, kaksi HIITiä ja aerobiset päälle voi oikeasti olla liikaa - ainakin aluksi. Aloittelija hyötyy paljon väkemmästä. Kerran viikossa koko kroppa kuntosalilla ja muutama kävelylenkki pistää muutoksen alulle. Siihen vielä yksi ruokateko: vaikkapa lisätystä sokerista luopuminen. Näillä voi mennä kuukauden tai puolitoista. Pienin askelin mennään kohti kevättä ja kesää.

 

Talvella voi kolistella punttisalilla.

Kun alkaa lunastaa lupauksia ja puhaltaa kuplia, lienee viisasta miettiä tulevan rakennuksen perustuksia. Arkeen on palattava, kun kupla puhkeaa. Millainen rakennus kestää tuulet ja tuiskut? Miten jatkan juhannuksen jälkeen? Urheilijoita palveleva perioidiajattelu voi auttaa terveyskuntoilijaakin: kesällä erilaista touhuilua kuin talvella. Voi tiestysti palata vanhaan ja pystyttää uuden kuplan vuoden päästä, kun uudet lupaukset ja lahjat on jaettu. "Onko järkee vai ei?"

Varaan ajan kehonkoostumusmittaukseen heti arjen tultua. Vai pitäisikö sittenkin treenata intensiivisesti pari kolme viikkoa ennen mittausta? LOL!

Hyviä uusia lupauksia!

Kuntoduunariksi kuntoa veivaamaan

Joutilaalla jotain teettää, sanottiin aikoinaan kotipuolessa. Taisin tuntea itseni riittävän joutilaaksi, koska päätin lähteä opiskelemaan. Kyseessä on personal trainer -koulutus Trainer4you-mallin mukaisesti. Opintoja on jo hiukan takana, mutta paljon edessä. Suunnitelman mukaan PT:n paperit ovat kädessä toukokuussa 2017. Katsotaan, kuinka äijän käy.

Huomasin olevani koulutusporukan nestori, mikä ei ollut yllätys. Eräs vieraileva tähti Tampereen-ryhmästä pystyi hetken horjuttamaan asemaani vanhimpana mutta ei suistamaan paikoiltaan. Kokemuksesta on selvästi hyötyä opiskellessa, mutta on siitä myös haittaa. Kaikkea pitää kysenalaistaa, ainakin mielessään, mutta myös ääneen. Kritiikkiä pitäisi osata käyttää kohtuullisesti, sillä opetusprosessi voi kärsiä sivupoluista. Koetan kuunnella kahdella korvalla ja puhua vain yhdellä suulla.

Piti sitten lähteä pilaamaan hyvä harrastus, ajattelin ja sanoin ääneenkin. Miksi? Ehkä tähän innoittivat samantyyppiset asiat kuin brittiläistä Joe Bartleyta työnhakuun: pelastua "tylsyyteen kuolemiselta". No, ehkä tylsyys tai ainakin siihen kuoleminen ovat liioittelua. Tarkoituksen löytäminen eläkeläisen arkeen kuvannee kuitenkin motivaatiotani hyvin. 

Punttien kanssa olen veivannut ison osan elämääni - 14-15-vuotiaasta saakka. Treenivuosia on siis kertynyt jo yli 40. Kaikki niistä eivät ole olleet yhtä intensiivisiä, mutta ilmiön äärellä harrastus on minut pitänyt. Merkityksellistä treenaaminen on aina ollut minulle. Kuntokin on pysynyt aivan kohtuullisena, minkä olen saanut havaita muun muassa koulutustreeneissä itseäni puolta nuorempien kanssa.

Merkitys ei ole sama asia kuin tarkoitus

Joutilaisuus on merkityksellistä, mutta...

Viktor E. Frankl, joka tuli kuuluisaksi keskitysleirikokemuksistaan ja logoterapian isänä, erotteli merkityksen ja tarkoituksen käsiteet toisistaan. Tarkoitus syntyy siis siitä, että ihminen kokee olevansa arvokas kokonaisuudelle, maailmalle itsenä ulkopuolella. Frankl'n pointti lienee siinä, mitä ihminen voi antaa itsestään, omasta erityisyydestään, maailmalle. Tärkeämpää on kokea antavansa muille kuin odottaa saavansa jotain heiltä.

Minun tapauksessani PT-koulutus tarkoittaa "sulan hankkimista hattuun", jotta voin asianmukaisesti jakaa osaamistani ja kokemustani ihmisille, jotka haluavat kehittää kuntoaan, terveyttään, voimiaan yms. Erityisen kiinnostavina pidän pidän itseni kaltaisia jo elämää kokeneita ihmisiä, joita kiinnostaa omasta kokonaiskunnosta huolehtiminen. Kaikki eivät kykene aloittamaan ilman tukea. Lisäksi kunnon ylläpitäminen saattaa olla vaikeaa ilman kanssakulkijaa.

Myös ympäröivä todellisuus näyttää, missä tulevan personal trainerin haasteet ja tarkoitus muhii. "Voimaharjoittelu on tehokkain keino säilyttää toimintakyky vanhalla iällä", otsikoi Helsingin Sanomat 14.12.2016 Tiede-sivuillaan. Jutussa viitataan meneillään olevaan yhteiseurooppalaiseen SPRINTT-tutkimukseen, jossa koetetaan löytää konsteja hoitaa "vanhuuden hauraus-raihnausoireyhtymää eli gerasteniaa". Kuinka ollakaan, voimaharjoittelu on keskiössä hoitokeinoja etsittäessä.

Kuntoa veivaamaan

PT-koulutukseen kuuluu harjoitteleminen oikeilla asiakkailla. Olen hiukan etupainotteisesti kysellyt vapaaehtoisia valmennettavia. Muutaman kanssa on jo aloiteltukin. Tuloksista ei vielä voi puhua juuri mitään. Jotain sentää kuvittelen jo itse oppineeni.

Eräs ammattivalmentaja totesi, että valmentajan tärkein tehtävä on sopivasti hillitä urheilijan intoa harjoitella. Tämä lienee totta niissä piireissä, joissa urheiluvalmentajat työskentelevät. Tavallisen ihmisen elämässä liikunta on vain yksi asia, joka kilpailee paikastaan ajan niukkuuden keskellä. Myös kynnys lähteä kuntosalille tai edes kotitreeniin on korkea. "Enhän minä enää tällä iällä", "eiköhän se nuorena liikkuminen riitä" tai "siihen menee liikaa aikaa" kuvaavat ihmisen arkiajattelua. Joillakin kannattajakaulaliina roikkuu poronsarvissa takkahuoneessa. Joskus on ehkä potkittu palloa. Nyt kaulaliina yltää juuri ja juuri vyötärön ympäri.

Sopivassa mielentilassa luvataan enemmän kuin halutaan sitoutua.

Kunto on monipolvinen asia. Kyse ei ole pelkästään hikitreenistä eikä edes oikeasta ravinnosta, jotka ovat, totta kai, tärkeitä tulosten saavuttamiseksi. Kuitenkin motivaation säilyttäminen ja tavoitteen jatkuva kirkastaminen työllistävät valmentajaa eniten, ajattelen. Personal trainer näyttäytyy ninulle kuntoduunarina, joka jaksaa kerrasta toiseen veivata ratkaisuja asiakkaan haasteisiin. Erityisen tärkeänä pidän niiden kynnysten madaltamista, jotka estävät ihmistä hoitamasta kuntoaan.

Esteistä suurimmat ovat itserakennettuja.

Blogiksi blogien joukkoon

Kuntoveivi-blogi on osa veivi-loppuisten blogien perhettä. Aikaveivi ja Matkaveivi ovat olleet "veivaamatta" kauan. Veivattavaa olisi kyllä löytynyt, mutta ajatukset harhailevat uusilla poluilla. Yksi niistä on personal trainer -polku, jota aion kartoittaa tässä blogissa.

Kuntoduunari-nimestä olen kiitollisuudenvelassa Turpaduunari Christer Sundqvistille ja työyhteisövalmentaja Olli Jalamolle, jonka kanssa pohdimme duunarivalmentajuutta jo vuosia sitten.