![]() |
| Lihaskuntoharjoittelun voi aloittaa vaikkapa liikuntapuistossa. |
Tänä syksynä ilmestyneet Liikuntasuositukset aiheuttivat keskustelua.
Tiedotusvälineissä ihmeteltiin liikkumisen "kevytversiota" ja
ajallisesti vähäisen liikkumisen merkityksen korostamista suosituksissa. Hiki
päässä ei enää tarvitsisi huhkia noudattaakseen liikuntasuosituksia. Tunneissa
mitatattavat pirkkahölkät ja lajeksenladut jäisivät pian historiaan.
Jääkaapilla käyminen tai ainakin postilaatikolla liukastelu riittäisi liikuntasuoritukseksi. Meneekö liikkuminen liian helpoksi, kriitikot pohtivat.
Ennen oli toisin. Raamatullista lausetta mukaillen voitiin sanoa, että otsa hiessä sinun on
kuntosi ansaittava. Lukion ulko-oven päällä luki "labor improbus omnia
vincit" (sinnikäs työ kaiken voittaa) - ja lukee ehkä vieläkin. Lause
kannusti pänttäämään vaikka teki mieli löysäillä. Tietynlainen
"ansaintalogiikka" luonnehti myös liikkumista. Touhu on tietyillä ehdoilla "kannattavaa", eli kunto nousee, kun rehkii
riittävästi. Ja jos tuloksia ei näy, lisätään "pökköä pesään", vaikka
viisasta olisi vähentää rasitusta.
Tavoitteet määrittelevät onnistumista.
Tuo ansaintalogiikan avaama maisema vaikuttaa kiinnostavalta liikunnan
näkökulmasta. Aluksi on ehkä mietittävä, mistä parempi kunto tulee ja
millaista kuntoa tavoitellaan. Tietysti liikuntaan sijoitetut panokset ja siitä
saatava "tuotto", kunnon paraneminen, tulisi suhteuttaa toisiinsa.
Hitonmoinen rehkiminen voi johtaa ns. ylikuntoon eli krooniseen riittämättömään
palautumiseen. Isoista panoksista huolimatta ajaudutaan negatiiviseen tuottoon. Suuri riski sopii huonosti terveysliikuntaan. Se ei ole viisasta.
Tavoitteet ja yksilölliset edellytykset ovat erilaisia. Se, mikä toimii
yhdelle, ei riitä tai on liikaa toiselle. Myös yksilölliset tavoitteet
vaihtelevat: yksi treenaa kisoihin, toinen omaksi ilokseen ja kolmas
parantaakseen terveyttään. Ansaintalogiikkaa määrittelee siis ainakin nuo em.
asiat. Saatua lisäarvoa mitatataan suhteessa tavoitteisiin ja panoksiin (jotka toivottavasti
ovat riittävän realistisia).
Palataan takaisin liikuntasuosituksiin.
![]() |
| Kaiken liikunnan ei pidä olla rasittavaa. |
Minusta suositukset ovat oikealla tiellä. Me ihmiset olemme yksilöitä,
jokainen poikkeaa toisesta jollain tavalla. Se, mikä on helppoa vaikkapa
juoksijalle, on mahdotonta alkavasta muistisairaudesta kärsivälle vanhukselle.
Myös elämäntilanne vaikuttaa tavoitteisiin. Leikkauksesta kuntoutuessani 700
metrin lenkki naapurustossa antoi riittävän ärsykkeen kunnon kohoamiseen.
Nykyisin siihen tarvitaan köpöttelyä vaativampaa treeniä.
Eräs valmennettavani, jota tapasin harvioin, treenasi samoilla vastuksilla
ja toistoilla tavatessamme kahden kuukauden kuluttua ensitapaamisesta. Hän ei
ollut ymmärtänyt progressiivisuuden tärkeyttä harjoittelussa. En ollut
painottanut asiaa riittävästi. Yksilökin on jatkuvassa muutoksessa, ja se
pitäisi muistaa, kun miettii treenin vaikuttavuutta.
Suhde liikuntaan muuttuu.
Kun katselee kallio- ja luolamaalauksia (tai kuvia niistä), löytää niistä
ihmisen, joka liikkuu pysyäkseen elossa. Ihminen kuvataan suurristan
metsästäjäksi. Eläimiä seurataan, ajetaan ansaan, ammutaan jousella tai
keihästetään. Liikkumaan ei tarvinnut lähteä erikseen, vaan koko elämä oli
eräänlaista treeniä. Väliajat levättiin, koska energiaa ei saanut hukata
tarpeettomaan poukkoiluun.
Joskus 10 000 vuotta sitten metsästäjä-keräilijä alkoi asettua aloilleen.
Homo sapiens keksi viljellä maata ja kesyttää karjaa ravinnoksi. Elämä oli
kuitenkin hyvin fyysistä. Vasta teollistuminen "kesytti" ihmisen
pakollisen liikkumistarpeen. Toki edelleen oli olemassa hyvää kuntoa vaativia
hommia, jotka olivat valitettavan usein yksipuolisesti kuormittavia. Muutos
synnytti ongelmia, jotka myöhemmin nimettiin elintasosairauksiksi.
Liikkumattomuuden Pandoran lipas oli avattu.
Tämän ajan ihmiset joutuvat opettelemaan asioita, jotka omalle
sukupolvellemme olivat itsestään selvyyksiä. Tietysti tämä pätee myös toisin
päin. Uskallan kuitenkin väittää, että ihmiset olivat ennen muinoin liikkuvaisempia kuin nykyään. Arviossani en kuitenkaan laske e-urheilua
liikunnaksi, mitä joudun ehkä miettimään uudestaan tulevaisuudessa.
Liikunta ei ole enää räkä poskella tai mustikkasoppa rinnuksilla
äheltämistä. Kaukana on jopa "havuja perkele" -hiitäminen. Liikuntaa
harrastetaan tyylikkäästi ja teknologian kehitystä hyödyntäen. Omaa
liikuntajuttua halutaan päästä harrastamaan olosuhteista riippumatta. Hiihtämään
pitäisi päästä myös kesällä ja jalkapalloa pelaamaan talvisin. En ole varma,
miten ekologista (tai ekonomista) tällainen liikkuminen on, mutta turhempaankin
varmaan resursseja laitetaan.
Homo immobilis?
![]() |
| Joskus on paras siirtyä uusiin harrastuksiin. |
Muuttuneet elintavat suuntaavat kehitystä ja jopa ihmisen evoluutiota. Tulevaisuuden pahin skenaario
(mielestäni) on homo immobilis (liikkumaton ihminen). Meillä on vaalittavana
miljoonien vuosien fyysisen liikkumisen traditio. Elintavat ovat kuitenkin
muuttuneet viimeisen sadan vuoden aikana huimasti. Jos tarve ja halu fyysiseen
ponnisteluun vähenee edelleen samaa tahtia, liikuntasuosituksia joudutaan lieventämään
useita kertoja seuraavan sadan vuoden aikana. Luonnonvalinta suosii sopeutuvaisia.
Evoluutio loppuu vasta, kun laji
kuolee sukupuuttoon.
![]() |
| Olemme uuden äärellä: voimme ehkä suunnata evoluutuiota. |
Jos ihmisen tähänastinen evoluutio kuvataan pikajuoksuksi, niin fyysiseen
aktiivisuuden muutokset ovat tapahtuneet vasta kalkkiviivoilla. Meillä on siis
vahva genettinen taipumus liikkua ja kokea sen aiheuttamaa mielihyvää.
Tarvitsemme kuitenkin uusia merkityksiä ja tarkoituksia, jotta liikkuminen tuntuisi
mielekkäältä. Terveys voi olla yksi liikkeellepaneva voima. Toinen voi olla
riittävän alhainen kynnys liikunnan aloittamiseen. Kolmantena voisi olla
liittyminen sen kautta johonkin yhteistä hyvää tuottavaan toimintaan - vaikkapa vaatimattomasti maailman pelastamiseen.
Olettamani sukupolvien välisen liikkumattomuuden lisääntymisen vuoksi
vähäinenkin fyysinen aktiivisuus haastaa (ainakin aluksi) riittävästi. Parin kilometrin
koulu- tai työmatkan liikkuminen omin voimin kehittää, tai ainakin parantaa
oloa. Lisäksi kävely tai pyöräily autoilun sijasta voidaan nähdä vaikkapa
ilmastotekona. Pidän kuitenkin viisaana lisätä vähitellen haastetta,
kunnes haluttu taso on saavutettu tai treenaamisesta aiheutuvat riskit ovat
hyötyjä suuremmat.
Viisaita treenejä!




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti