Treenaa viisaasti

Lihaskuntoharjoittelun voi aloittaa vaikkapa liikuntapuistossa.

Tänä syksynä ilmestyneet Liikuntasuositukset aiheuttivat keskustelua. Tiedotusvälineissä ihmeteltiin liikkumisen "kevytversiota" ja ajallisesti vähäisen liikkumisen merkityksen korostamista suosituksissa. Hiki päässä ei enää tarvitsisi huhkia noudattaakseen liikuntasuosituksia. Tunneissa mitatattavat pirkkahölkät ja  lajeksenladut jäisivät pian historiaan. Jääkaapilla käyminen tai ainakin postilaatikolla liukastelu riittäisi liikuntasuoritukseksi. Meneekö liikkuminen liian helpoksi, kriitikot pohtivat.

Ennen oli toisin. Raamatullista lausetta mukaillen voitiin sanoa, että otsa hiessä sinun on kuntosi ansaittava. Lukion ulko-oven päällä luki "labor improbus omnia vincit" (sinnikäs työ kaiken voittaa) - ja lukee ehkä vieläkin. Lause kannusti pänttäämään vaikka teki mieli löysäillä. Tietynlainen "ansaintalogiikka" luonnehti myös liikkumista. Touhu on tietyillä ehdoilla "kannattavaa", eli kunto nousee, kun rehkii riittävästi. Ja jos tuloksia ei näy, lisätään "pökköä pesään", vaikka viisasta olisi vähentää rasitusta.

Tavoitteet määrittelevät onnistumista.

Tuo ansaintalogiikan avaama maisema vaikuttaa kiinnostavalta liikunnan näkökulmasta. Aluksi on ehkä mietittävä, mistä parempi kunto tulee ja millaista kuntoa tavoitellaan. Tietysti liikuntaan sijoitetut panokset ja siitä saatava "tuotto", kunnon paraneminen, tulisi suhteuttaa toisiinsa. Hitonmoinen rehkiminen voi johtaa ns. ylikuntoon eli krooniseen riittämättömään palautumiseen. Isoista panoksista huolimatta ajaudutaan negatiiviseen tuottoon. Suuri riski sopii huonosti terveysliikuntaan. Se ei ole viisasta.

Tavoitteet ja yksilölliset edellytykset ovat erilaisia. Se, mikä toimii yhdelle, ei riitä tai on liikaa toiselle. Myös yksilölliset tavoitteet vaihtelevat: yksi treenaa kisoihin, toinen omaksi ilokseen ja kolmas parantaakseen terveyttään. Ansaintalogiikkaa määrittelee siis ainakin nuo em. asiat. Saatua lisäarvoa mitatataan suhteessa tavoitteisiin ja panoksiin (jotka toivottavasti ovat riittävän realistisia).

Palataan takaisin liikuntasuosituksiin. 

Kaiken liikunnan ei pidä olla rasittavaa.

Minusta suositukset ovat oikealla tiellä. Me ihmiset olemme yksilöitä, jokainen poikkeaa toisesta jollain tavalla. Se, mikä on helppoa vaikkapa juoksijalle, on mahdotonta alkavasta muistisairaudesta kärsivälle vanhukselle. Myös elämäntilanne vaikuttaa tavoitteisiin. Leikkauksesta kuntoutuessani 700 metrin lenkki naapurustossa antoi riittävän ärsykkeen kunnon kohoamiseen. Nykyisin siihen tarvitaan köpöttelyä vaativampaa treeniä. 

Eräs valmennettavani, jota tapasin harvioin, treenasi samoilla vastuksilla ja toistoilla tavatessamme kahden kuukauden kuluttua ensitapaamisesta. Hän ei ollut ymmärtänyt progressiivisuuden tärkeyttä harjoittelussa. En ollut painottanut asiaa riittävästi. Yksilökin on jatkuvassa muutoksessa, ja se pitäisi muistaa, kun miettii treenin vaikuttavuutta.

Suhde liikuntaan muuttuu. 

Kun katselee kallio- ja luolamaalauksia (tai kuvia niistä), löytää niistä ihmisen, joka liikkuu pysyäkseen elossa. Ihminen kuvataan suurristan metsästäjäksi. Eläimiä seurataan, ajetaan ansaan, ammutaan jousella tai keihästetään. Liikkumaan ei tarvinnut lähteä erikseen, vaan koko elämä oli eräänlaista treeniä. Väliajat levättiin, koska energiaa ei saanut hukata tarpeettomaan poukkoiluun.

Joskus 10 000 vuotta sitten metsästäjä-keräilijä alkoi asettua aloilleen. Homo sapiens keksi viljellä maata ja kesyttää karjaa ravinnoksi. Elämä oli kuitenkin hyvin fyysistä. Vasta teollistuminen "kesytti" ihmisen pakollisen liikkumistarpeen. Toki edelleen oli olemassa hyvää kuntoa vaativia hommia, jotka olivat valitettavan usein yksipuolisesti kuormittavia. Muutos synnytti ongelmia, jotka myöhemmin nimettiin elintasosairauksiksi.

Liikkumattomuuden Pandoran lipas oli avattu.

Tämän ajan ihmiset joutuvat opettelemaan asioita, jotka omalle sukupolvellemme olivat itsestään selvyyksiä. Tietysti tämä pätee myös toisin päin. Uskallan kuitenkin väittää, että ihmiset olivat ennen muinoin liikkuvaisempia kuin nykyään. Arviossani en kuitenkaan laske e-urheilua liikunnaksi, mitä joudun ehkä miettimään uudestaan tulevaisuudessa. 

Liikunta ei ole enää räkä poskella tai mustikkasoppa rinnuksilla äheltämistä. Kaukana on jopa "havuja perkele" -hiitäminen. Liikuntaa harrastetaan  tyylikkäästi ja teknologian kehitystä hyödyntäen. Omaa liikuntajuttua halutaan päästä harrastamaan olosuhteista riippumatta. Hiihtämään pitäisi päästä myös kesällä ja jalkapalloa pelaamaan talvisin. En ole varma, miten ekologista (tai ekonomista) tällainen liikkuminen on, mutta turhempaankin varmaan resursseja laitetaan.

Homo immobilis?

Joskus on paras siirtyä uusiin harrastuksiin.

Muuttuneet elintavat suuntaavat kehitystä ja jopa ihmisen evoluutiota. Tulevaisuuden pahin skenaario (mielestäni) on homo immobilis (liikkumaton ihminen). Meillä on vaalittavana miljoonien vuosien fyysisen liikkumisen traditio. Elintavat ovat kuitenkin muuttuneet viimeisen sadan vuoden aikana huimasti. Jos tarve ja halu fyysiseen ponnisteluun vähenee edelleen samaa tahtia, liikuntasuosituksia joudutaan lieventämään useita kertoja seuraavan sadan vuoden aikana. Luonnonvalinta suosii sopeutuvaisia.

Evoluutio loppuu vasta, kun laji kuolee sukupuuttoon. 

Olemme uuden äärellä: voimme ehkä suunnata evoluutuiota.

Jos ihmisen tähänastinen evoluutio kuvataan pikajuoksuksi, niin fyysiseen aktiivisuuden muutokset ovat tapahtuneet vasta kalkkiviivoilla. Meillä on siis vahva genettinen taipumus liikkua ja kokea sen aiheuttamaa mielihyvää. 

Tarvitsemme kuitenkin uusia merkityksiä ja tarkoituksia, jotta liikkuminen tuntuisi mielekkäältä. Terveys voi olla yksi liikkeellepaneva voima. Toinen voi olla riittävän alhainen kynnys liikunnan aloittamiseen. Kolmantena voisi olla liittyminen sen kautta johonkin yhteistä hyvää tuottavaan toimintaan - vaikkapa vaatimattomasti maailman pelastamiseen.

Olettamani sukupolvien välisen liikkumattomuuden lisääntymisen vuoksi vähäinenkin fyysinen aktiivisuus haastaa (ainakin aluksi) riittävästi. Parin kilometrin koulu- tai työmatkan liikkuminen omin voimin kehittää, tai ainakin parantaa oloa. Lisäksi kävely tai pyöräily autoilun sijasta voidaan nähdä vaikkapa ilmastotekona. Pidän kuitenkin viisaana lisätä vähitellen haastetta, kunnes haluttu taso on saavutettu tai treenaamisesta aiheutuvat riskit ovat hyötyjä suuremmat. 

Viisaita treenejä!