Tunnistan itsessäni taipumuksen päästä helpolla tai ainakin
selviytyä vähällä vaivalla ongelmista - tai haasteista, kuten nykyään sanotaan.
Menen toisinaan yli siitä, missä vastus on vähäisintä. En tiedä, miten universaali
tällainen taipumus on, mutta olen kuullut sanottavan, että "onko se
tehtävä niin vaikeasti" tai "älkää tehkö sitä liian vaikeaksi".
Luulen siis, että minulla on hengenheimolaisia.
Joskus helpolla selviytyminen kuitenkin kostautuu.
"Pielavetinen" korjaus pettää juuri kriittisellä hetkellä ja
aiheuttaa ongelmia sekä usein myös rahan menoa. Säästöt muuttuvat kuluiksi.
Eettisesti arveluttavana aidanylityksenä voi pitää esimerkiksi luonnon
roskaamista tai saastuttamista. Heitetään vanha TV tienposkeen tai hävitetään jätetynnöreitä upottamalla ne mereen tai järveen. Päästään kenties vähemmällä työllä ja
säästetään rahaa – seuraamuksista välittämättä.
Usein kuitenkin huomaan tekeväni asioita "vaikeimman
kautta". Onnistuminen ei tule lahjaksi vaan teetättää töitä lujasti. Tekee
mieli luovuttaa. Joskus luovutankin, mutta toisinaan vien jutun loppuun
"maksoi mitä maksoi". Vaikeuksien voittamisesta tulee yleensä hyvä
fiilis; teinpä sen kuitenkin. Sitten on niitä kertoja, jolloin onnistumisenkin
jälkeen satsaukset tuntuvat liian suurilta.
Elimistö on monella tapaa itseni kaltainen. Se yrittää päästä
helpolla, eikä se tee mitään ylimääräistä vaan säästää resurssejaan tulevia
haasteita varten. Ominaisuus lienee evoluution tulosta. Keho pyrkii
adaptoitumaan eli mukautumaan tilanteeseen mahdollisimman nopeasti. Urheilijat
käyttävät tätä hyväkseen treenatessaan itseään entistä parempiin tuloksiin.
Voisiko vaikeimman kautta -tekemistä jalostaa? Miten hyödyllistä olisi
vapaaehtoinen ja ehkä kevyempi vaikean kautta -värkkääminen?
Keksin muutama vuosi sitten, että harjaamalla hampaat yhdellä
jalalla seisten harjoitan tasapainoa samalla kertaa. Ei tarvitse lähteä
erikseen salille seisomaan tasapainolaudalle. Onko tämä matalan vai korkean
aidan ylittämistä, saa jokainen päättää. Ehkä yhdellä jalalla harjaaminen kuuluu
siihen "kaksi kärpästä yhdellä iskulla" -luokkaan.
 |
| Pitkospuut helpottavat liikkumista ja ohjaavat kulkijat oikeille reiteille. Välillä voi kuitenkin kokeilla niiden vieressä kulkemista. Kuva Etelä-Konneveden kansallispuistosta. |
Aloin jalostaa vaikean kautta -värkkäämisiä. Kengännauhoja
solmiessani venytän samalla takareittä. Sukat laitan jalkaan yleensä yhdellä
jalalla seisten, en istuen. Tällä siis haen taas tasapainoa. Portaitten
suosiminen hissin kustannuksella on jo vanha juttu, mutta sitäkin edelleen
teen. Samaan sarjaan kuuluu auton jättäminen kotiin, kun on kyse muutaman
kilometrin matkasta. Lapsenlasten kanssa konttaaminen vaikeuttaa mukavasti
liikkumista ja poistaa ”kovettumia” kallon sisäpuolelta. Painoliivit päällä
käyskentely on uusin yritys vaikeuttaa elämääni. Siinä olen vielä aloittelija.
Uusia tapoja tehdä asioita entistä vaikeammin putkahtelee silloin
tällöin mieleeni. Useimmat niistä liittyvät liikuntaan. Esimerkiksi vaimon
kantamista kynnyksen yli, kun se on mahdollista tai muuten sopivaa, harkitsen.
En tosin ole vielä edes ehdottanut asiaa, koska pelkkä ehdotus voi vaikeuttaa
elämääni aivan liikaa.
Ei-liikunnallisena elämän vaikeuttajana voisin mainita paastoamisen.
Kun en syö, niin jossain vaiheessa tulee nälkä. Yleensä en tee nälissään
olemisesta liian vaikeaa, vaan syön melko pian, jos iso lasillinen vettä ei poista näläntunnetta.
Vuorokausi paastoamista riittää minulle nykyisin joka tapauksessa.
Tahtomatta ilmaantuneita vaikeuksia voi myös hyödyntää, jos ja kun
kykenee. Niitäkin olen kohdannut, mutta meni aikaa ennen kuin ymmärsin
tarvinneeni sellaisia haasteita elämääni. Ulkopuolelta tullut väkevä haaste johtaa
todelliseen kasvuun ja muutokseen, väittää Viktor E. Frankl kirjassaan keskitysleirikokemuksista.
Luulen, että pienemmätkin kohtalon oikut vaikeuttavat elämää tarpeeksi ja vahvistavat,
jos niistä kyetään oppimaan.
Siitä vaan keksimään vaikeuksia tekemisiin tai hyödyntämään olemassa
olevia.
