Välttämätön proteiini

Lihalla on painoarvoa.

Seikkailu paikallisen hypermarketin käytävillä paljastaa jotain länsimaisesta ravinto-ongelmasta: energiaa on tarjolla yllin kyllin - ja kohtuuhintaan. Proteiinit (esim. lihat ja kalat) ja maan päällä kasvat kasvikset ovat sen sijaan hinnakkaita. Nämä ravinteikkaat oikeat ruuat saisi sullottua vanhan ajan kyläkauppaan. Jäisi vielä tilaa rautanauloille ja kumiteräsaappaille. Marketin hyllyt houkuttelevat keräämään koriin jotain "kevyttä" ja edullista suuhun pantavaa. Proteiinirikkaat ruoka-aineet ovat "painavia" ja kalliita.

Proteiini luokitellaan ravitsemusjutuissa tyypillisesti ns. makroravinteeksi. Makroravinteita ovat proteiinin lisäksi rasva ja hiilihydraatti sekä myös alkoholi. Joitakin mineraaleja, kuten kalsiumia, magnesiumia, kaliumia ja suolaa (natriumkloridia), pidetään joskus makroravinteina, koska elimistö tarvitseen niitä paljon.

Proteiinia saadaan runsaasti eläinkunnan tuotteista, kuten lihasta, kalasta, maitotuotteista ja munista. Myös jotkut kasvit sisältävät melko runsaasti proteiinia. Tällaisia ovat esimerkiksi soija, pavut, linssit ja näistä valmistetut jalosteet, kuten tofu. Yleisesti väitetään, että suomalaiset saavat proteiinia yli minimitarpeen (0,8 g/painokilo). Optimitarpeesta käydään melko vilkasta keskustelua. Vaikuttaa siltä, että se ainakin tuplasti enemmän kuin minimitarve. 

Eläinkunnan valttikortteja proteiinilähteenä ovat laatu ja imeytyvyys. Eläinperäinen proteiini sisältää kaikki ihmisen tarvitsemat aminohapot. Kasvisproteiinin kanssa joutuu näkemään vaivaa varmistaakseen laadulliseti optimaalisen aminohappojen saannin. Myös eläinproteiinin imeytyvyys (eli elimistön kyky käyttää hyväkseen) on elänproteiinilla parempi kuin kasviproteiinilla. Esimerkiksi munien proteiini imeytyy täydellisesti, kun taas vaikkapa kauran alle 60-prosenttisesti. "Ravintosisältö"-taulukkoa kannattaa lukea kriittisesti.

Myös ikääntyminen vaikuttaa proteiinien imeytymiseen. Ikääntyessä elimistön kyky käyttää proteiinia heikkenee, mutta tarve pysyy jokseenkin samanlaisena. Vanhusten pitäisi siis syödä proteiinirikasta ruokaa.

Proteiini siis hajoaa elimistössä em. aminohapoiksi, joita käytetään enimmäkseen rakennusaineina. Proteiini on, kuten jo totesin, sellainen ravinne, ettei elimistö pysty pysty itse valmistamaan sen kaikkia aminohappoja. Ihmisen on saatava nämä puuttuvat aminohapot ravinnostaan. Samoin on rasvojen laita: on joitakin rasvahappoja, joita elimistö ei itse tuota. Hiilihydraatteja elimistö (maksa) sen sijaan osaa valmistaa mm. proteiinista. Alkoholiin, joka on monitahoinen "ravinne", en puutu tässä kirjoituksessa.

Aminohappoja tunnetaan 20, joista yhdeksän välttämätöntä. Ne ovat helposti saativissa eläinruuasta. Kasvisruuan yleistyessä ihmisten ruokavaliossa voi epäillä, ettei tilanne ole jatkossa yhtä hyvä kuin aikaisemmin. Viittaan tässä kasviproteiinien huonoon imeytyvyyteen, välttämättömien aminohappojen puuttumiseen ja lisäksi siihen, että kasviksissa proteiinia on suhteellisen vähän.

Jälkiruoissa on enimmäkseen energiaa.

Väitetään, että on olemassa kolmenlaista nälkää: ravinnenälkää, energianälkää ja hedonista nälkää, joka tarkoittaa, että ruoan syöminen palkitsee ja mahdollisesti addiktoi syöjää. Erityisesti hiilihydraattien ja rasvojen sekoitukset liittyvät hedonisen nälän tyydyttämiseen.

Ihmiset syövät, kunnes he ovat saaneet riittävän määrän proteiineja ja mineraaleja. Toisin sanoen tyydytämme ensisijaisesti ravinnenälkämme. Ongelmaksi tässä muodostuu nykyinen tapamme syödä ravinneköyhää ruokaa. Proteiiniruoka, jonka mukana saamme riittävästi muitakin ravinteita, on kallista. Hiilihydraatti- ja kasvisöljypitoinen ruoka on puolestaan halpaa, ja sitä on tarjolla kaikkialla. Syömme usein huomaamattamme liikaa energiaa, jotta saisimme riittävästi proteiineja ja muita ravinteita.

Vaikuttaa siltä, että lajityypillisesti olemme suosineet proteiinipitoista ruokaa. Luolamaalauksissa kuvataan usein metsästystä, jossa kohteena on suuri eläin, esmerkiksi hirvi. Oravan tai jäniksenkään kunniaksi ei seiniin piirrelty.

Toki olemme kaikkiruokaisia, mikä on auttanut meitä selviämään lajina vaikeina aikoina. Ravinnetiheä eläinruoka on kuitenkin ollut perusta ihmislajin kehittymiselle. Kehityimme älyllisesti niin, että opimme kypsyttämään ruokamme, mikä edelleen paransi ruuan ravinnetiheyttä ja imeytyvyyttä.

Ihmislajin kehittymisen miljoonina vuosina olemme "ohjelmoineet" itsemme etsimään mahdollisimman energiatiheää ravintoa. Toisaalta yritämme käyttää sen etsintään mahdollismman vähän energiaa. Se oli evoluution kannalta järkevää toimintaa.

Popsi proteiini päältä ensiksi.

Elämme nykyään ympäristössä, joka tarjoaa yllin kyllin mahdollisuuksia lajinomaiselle energiatiheän ruuan etsinnälle. Tahdonvoima vastustaa kiusauksia hupenee nopeasti. Parasta lienee huolehtia siitä, että meillä tarjolla riittävästi maistuvaa proteiinipitoista ruokaa, jotta emme niin helposti sortuisi roskaruokaan.

Riittävä proteiinin ja muiden ravinteiden saanti varmistuu, kun syö proteiiniosan ja vihannekset ensin ja kuulostelee sitten, minkä verran energiaravintoa tarvitaan. Jos makeanhimo kuitenkin joskus voittaa, muista, että jälkiruoka syödään vasta pääruuan jälkeen.