Milloin ihmisestä tulee vanhus?

Helsingin Sanomat nimittää juttunsa otiskossa USAn presidentinvaaleja "vanhusten mittelöksi". Ylen Politiikkaradiossa puolestaan päiviteltiin Silvio Berlusconin uutta kolmekymppistä rakastettua. Aira Samulin (93v.) puolestaan "ei aio hidastaa työtahtiaan", otsikoi Mtvuutiset.fi.

Koronaviruksen vastaiseen taisteluun valjastettu valmiuslaki määritteli vanhuksiksi kaikki yli 70-vuotiaat. Näiden "vanhusten" tulee elää "kuten he olisivat karanteenissa", muotoili Helsingin Sanomat. En tiedä, mitä "kuten" tässä yhteydessä tarkoittaa. Ehkä sitä, ettei tämän karanteeni rikkojille ole määrätty rangasistusta.

Totta kai säädöksillä tavoitellaan hyvää. Hauraita ikäihmisiä yritetään suojella, ja ryntäystä tehohoitoihin loiventaa. Toisaalta esimerkisi merkittävästi lihavat (BMI > 30) voivat olla riskiryhmä, jonka jäsenillä todennäköisesti on vähintään esidiabetes ja/tai ns. metabolinen oireyhtymä, olisivat kohtalaisen helposti valvottava riskiryhmä. No, he ovat pitäneet oikeuksistaan olla lihavia parempaa huolta kuin yli 7-kymppiset omistaan. Oikeasti: kiireessä väsätyt kategoriset lait ja säännökset eivät aina osu kohdalleen.

"Vanhuus" näyttää olevan ihmisiä luokitteleva käsite.

Sanotaan, että ikään liittyviä muutoksia alkaa näkyä 40 ikävuoden jälkeen. Jotkut ovat, vieläkin kriittisemmin, todenneet fyysisen elämän kaaren kääntyvän laskuun jo kolmekymppisenä. Minusta ikääntyminen alkaa heti syntymän jälkeen. Tosin sikiökin vanhenee kehittyessään. Kun partahaivenia alkoi ilmestyä murrosiän jälkeen, tajusin olevani liian vanha "lasten leikkeihin". Isänä ja taas isoisänä huomasin olevani riittävän vanha leikkimään uudestaan.

Muistan lapsuudestani tarinan kaksospojista, jotka kouluun lähtiessään olivat vielä osin rintaruokinnassa. Poikien äidin miellestä lapset olivat siinä vaiheessa liian vanhoja moiseen herkutteluun. Koltiaiset olivat kuitenkin toista mieltä, ja tarinan mukaan he olivat uhanneet turvata jokapäiväisen rintamaitonsa pakkokeinoilla . Tarina ei muistaakseni kertonut, miten neuvottelussa kävi.

Myös kohtalaisen viralliset toimijat ovat yrittäneet määritellä vanhuuden rajaa ja käsitteistöä. Samoin kansalaisten kokemusta siitä, minkä ikäisenä ihminen muuttuu vanhukseksi, on kyselty. Vuonna 2013 tehty Suomalainen ikägallup tuli siihen tulokseen, että 72-vuotias alkaa olla vanha. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että vanhuuden ikäraja on nousussa. Lisäksi gallupissa todettiin, että mitä vanhemmalta asiaa kysyttiin, sitä myöhemmin vanhuuden sanottiin alkavan.

Suomen lainsäädännössä ikääntyneillä eli vanhoilla tarkoitetaan vanhuuseläkkeeseen oikeuttavassa iässä olevaa väestöä eli yli 65-vuotiaita. Toisaalta iäkäs määritellään henkilöksi, jolla on ongelmia terveytensä ja raihnaisuutensa vuoksi. Määritelmä ei sinänsä liity ikävuosiin vaan oletettuihin psykofyysisiin haittoihin.

Vanhuus on siis suhteellinen käsite.

Ajattelen, että kehittyminen on eräänlainen avainsana, kun vanhuutta määritellään. Fyysinen, kongnitiivinen ja henkinen lienevät keskeisiä kehittymisen mittareita. Näyttää siltä, että näistä fyysinen kehittyminen lakkaa ja alkaa taantua ensimmäisenä. Milloin sitten kongnitiivinen ja henkinen kehitys lakkaa? Ensimmäisten muistihäiriöiden myötä? Kognitiivinen kehitys selvästi kärisii muistiongelmista. Mutta miten on henkisen laita?

Näistä kolmesta mittarista henkinen heuristisin, eli sitä on vaikeampi määritellä kuin fyysistä tai kognitiivista kehitystä. Henkisestä kuitenkin puhutaan paljon.

Luontoliikunnalla lienee suuri vaikutus sekä fyysiseen että henkiseen hyvinvointiin.

Vanhuus on kuin lika, joka pitää "pestä" pois.

"Vanhus" käsitteenä koetaan nykyään ongelmallisena. Ihmiset haluavat olla mieluummin senioreita, ikäihmisiä, harmaita panttereita... Pukeutuminen, asenne ja ehostus lienevät ensimmäisiä keinoja, jotka otetaan käyttöön, kun yritetään vaikuttaa ikävaikutelmaan.

Seuraavana listalla lienevät ravinto, lisäravinteet ja liikunta. Nykyään tunnustetaan myös unen ja palautumisen merkitys ikääntymisessä. Nuo kaikki eittämättä vaikuttavat ihmisen habitukseen ainakin parantuneen aineenvaihdunnan ja lisääntyneen lihasmassan muodossa. Pienentynyt rasvaprosentti kehossa nuorentaa habitusta - johonkin rajaan saakka.

Tiede ja sitä soveltavat yritykset ovat keittäneet erilaisia keinoja hidastaa ikääntymistä. Siis biologista vanhenemista. Ajan kulumiselle emme luultavasti voi mitään. Anti-aging eli vanhenemisen estäminen tai hidastaminen on kuitenkin päivän sana.

Ravinnon vaikutusta ikääntymiseen on vaikea kiistää.

Ihmiset myös itse määrittelevät, milloin he ovat (liian) vanhoja.

Jäseniä ja niveliä jäytää, selkään sattuu ja jalka ei nouse "kuin silloin ennen". Pumpussakin taitaa olla jotain vikaa. Fyysiset ongelmat huomataan ehkä ensimmäisinä vanhenemisen merkkeinä. Kuinka vatsasi toimi tänään -kysymykset ovat aluksi vitsejä. Mutta muutaman vuoden päästä ne ovat totista totta. Riittävän paljon remppaa kehossa pakottaa tunnustamaan tosiasiat: "vuosimalli" vanhenee eikä "varaosia" enää löydy.

Monet joutuvat ikääntyneinä miettimään elämänsä merkitystä ja tarkoitusta. Elämän tarkoitus syntynee lähinnä siitä, miten voimme olla toisille ihmisille, yhteiskunnalle tai tai jollekin muulle itseämme "suuremmalle" hyödyksi. Tällaisia itseä suurempia juttuja voivat olla lastenlapset, järjestöt, naapurin vanha rouva tai pätkätyö (entisessä) työpaikassa. Jotkut jopa lykkäävät eläköitymistä varmistaakseen elämänsä merkityksen ja tarkoituksen.

Ihminen on sosiaalinen eläin, sanotaan. Useimmille meistä elämän täyttymys seuraa siitä, että voimme olla hyödyksi jollekin toiselle. Jotku odottavat tarjomastaan hyödystä palkintoa, ainakin kiitosta. Toiset näyttävät niin pyyteettömiltä kuin heillä ei olisi päässään palkitsemiskeskusta ollenkaan.

Väestön tilastollinen vanheneminen Suomessa taitaa olla väistämätöntä. Ikärakennetta voivottelevien päättäjien luulisi heräävän hyödyntämään ikääntyvien ihmisten potentiaalia niin palkkatyössä kuin ns. kolmannella sektorilla. Myös vanhenevat ihmiset itse voisivat tarjota osaamistaan ja halukkuuttaan erilaisiin tehtäviin entistä aktiivisemmin.

Tärkeää olisi luoda yhteiskuntaan sellainen ilmapiiri, jossa  ikääntyvät nähtäisiin voimavarana eikä "likana", joka pitäsi "pestä" pois tai ainakin "lakaista maton alle".

Juuri nyt ikkunan ohi sauvakävelee yli 70-vuotias rouva Kansalaistottelematon karanteenia halveksuen. Hyvä, ajattelen. Ottakaa vain tilanne omaan hallintaan, sillä teidän on (määrällinen) valta, voima ja kunnia.

Iässä on potentiaalia. Sitä vain ei usein tunnisteta eikä tunnusteta.

Vanhuus on mahdollisuus.

Kuntoveivin eräs perusajatuksista on, että kuntoaan voi hoitaa ja jopa kohottaa iästä riippumatta. Ei ole yläikärajaa, jonka jälkeen omasta hyvinvoinnista (johon kunto olennaisesti sisältyy) ei tarvitsisi tai voisi pitää huolta. Mielestäni ei ole myöskään sairautta, joka estäisi kuntoilun. Kyse on ensisijaisesti siitä, että "räätälöidään" tekemiset yksilön rajoitteiden mutta myös mahdollisuuksien mukaisiksi.

Jos päätät olla "vanhus", mieti kuitenkin, millainen vanhus haluat olla. Oletko avoin mahdollisuuksille, joita on edelleen tarjolla vai antaudutko passiiviseksi muiden holhottavaksi ja hoidettavaksi. Joskus ehkä joudut luopumaan suuresta osasta päätösvaltaasi, mutta se päivä ei ehkä ole vielä tänään.

Ikääntymisen mahdollisuuksia ei aina huomata - niitä kuitenkin on.